lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kotia kohti

Tässä sitä ollaan, junassa jossain Imatran ja simpeleen välillä matkalla kotiin. Pitkä päivä ja nuutunut olo, onneksi pari tuntia ja pääsee kotiin!
Aamulla lähtö ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Tavaroiden pakkaaminen aamulla vei yllättävän kauan aikaa (ihme kyllä laukun päällä ei tarvinnut edes istua että sen saa kiinni, haha). Matka alkoi metrolla ja bussilla, jota saatiinkin odotella puolisen tuntia kun yksi vuoro taisi jäädä kulkematta.. Lentokentälle saapuminen viime tipassa ja sählääminen laukun ylipaino maksujen kanssa (oli päivänselvää että yli 23 kiloahan se painaa..).. Lentokoneeseen ehdittiin vartti ennen koneen lähtöä. Loppu hyvin, kaikki hyvin Suomessa ollaan.. Ennen junaan menoa ehdittiin matkasalmiakit käydä ostamassa (maistuu erihyvältä näin pitkästä aikaa!)
Koko Prahan reissu on ollut mieletön, enkä vaihtaisi hetkeäkään pois. Iso kiitos matkaseuralle :)

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Viimeinen ateria

Viimeinen päivä Prahassa. Haikein mielin hyvästit koululle ja opettajalle. Kiitoksia molemminpuolin, tuli opittua ja nähtyä paljon tuolla koulussa. Harmittaa lähteä täältä jo huomenna. Vielä olisi täällä mennyt toinen samanmoinen tovi. Toisaalta ihana nähdä koulukavereita ja muita ihania ihmisiä kotisuomessa.
Koko reissu on kyllä ollut mieletön. Praha on uskomaton kaupunki,jonne kyllä tulee vielä reissattua joskus. Ikävä tulee tänne. Sanat ei edes riitä kuvailemaan tätä reissua, on tullut nähtyä ja opittua paljon.
Koulun jälkeen vielä viimeiset ostokset ja tuliaiset. Ja viimeinen tsekkiateris oluineen kaikkineen tässä meidän hostellin lähellä Smichovissa. Viimeisen illan ravintolana toimi WashingCafé, samalla pesula ja kahvila. Oikein hyvät lopettajaiset loistavalle reissulle.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Sneaky snake ja Einstein

Koulussa paja oli ihan täynnä. Saatiin säätää ihan rauhassa omia töitä, käärmefiguuria ja sitä kynttilänjalkaa (?). Nopsaan meni loppujen lopuksi aika vaikka jo puoli kasiin mentiinkin.
Blah, päivän fiilis ollut vähän känkkäränkkä, johtuen osaksi säästä.. Sataa vettä, on muihin päiviin verrattuna viileämpää ja harmaata.Eikä ajatus siitä että suomessa sää on vielä harmaampi auta yhtään..
Illalla kahvittelujen lomassa pari museota ja viime hetken shoppailuja. Toivon mukaan huomenna on hyvä sää niin voi nauttia vielä viimeisestä kokonaisesta päivästä täällä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Viimeisiä päiviä viedään..

Takomista takomista. Koulussa niiden saranoiden viimeistelyä, "making it nice". Jep. Huomenna aikaisin, jo puoli kahdeksaan, kouluun ja paljon taas uutta. En ole aivan varma, mutta ilmeisesti on tarkoitus tehdä jonkin näköistä kynttelikköä(?)... Aika vaan alkaa olla sen verran kortilla että näinköhän ainakaan mitään valmista.
Koulussa ei ole ollut ketään muita meidän lisäksi suunnilleen viikkoon, sitä alkaa kyllä toivoa että huomenna vaikka olisi muitakin kuin me siellä.
Koulun ja siistiytymisen jälkeen tuliaisostoksille. Eli Jennyn matkaan ja kangaskauppaan,joka kyllä meni kiinni juuri kun astuttiin sinne sisälle. Tuliaisiin päästiin vasta (kahvien ja) pienten kenkäostosten jälkeen, heh... Kerrankin sopivan kokoiset korkkarit, harvinaista herkkua! Kumma asia miten materiasta tulee välillä hyvä mieli :) Sama tuliaisrumba taitaa jatkua huomenna, sillä suurin osa kaupoista oli menossa kiinni kun sinne asti päästiin. Ilta istuskelut pubissa (hups) vanhassa kaupungissa ja päivä on kyllä täysi. Ei auta kuin käydä unille!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

"Dream as if you`ll live forever. Live as if you`ll die today"

Koulussa jatkui saranoiden teko. Montaa niitä ei kyllä saanut aikaiseksi kun yhden hyvän,siistin ja "täydellisen" tekoon meni tuhottomasti aikaa. Kunnon puljaamista. Ihme kyllä taisin ehkä jotenkin onnistuakin tuossa hommassa!
Ennen illan museokierrosta tuli käytyä ihan metroaseman (ja hostellin) lähellä olevassa kahvilassa välipalalla. Hassua että sinne tuli mentyä vasta nyt. Ihan yllättävän kiva paikka. Huomaa kyllä miten kuitenkin koko ajan löytyy uusia hyviä asioita vaikka täällä onkin tullut se kuukausi puörittyä ja senkin paikan ohi on tullut käveltyä monet kerrat siellä pistäytymättä.
Kahdessa museossa käytiin. Toinen taisi olla ihan perus Tšekkimuseo kaikenlaisista vempaimista ja niiden keksijöistä, toinen enemmän käsityömuseo. Oli astioita,kelloja,vaatteita,koruja. Etenkin jälkimmäinen oli käymisen arvoinen.
Käytävien paikkojen listalta sai rastittaa museoiden lisäksi myös James Deanin. Viiskytluvun henkeen sisustettu ravintola, ah. Kunnon jenkkiruokaa! Alla muutama kuva sieltä ja muita aika random kuvia.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Meatfactory

Vaikea aamu. Tuntui kuin olisi ollut kaksi viikkoa valveilla yhtä jaksoisesti, silmät ei ollu aueta ja silmäpussit roikkui polvissa asti. Loistava fiilis siis. Asiaa ei kyllä auttanut pätkääkään se että kahvi loppui aamupalalla nenän edestä (tilkkanen sitä mukin pohjalle kyllä tuli...).
Koulussa alkaa takominen jo riittää. Liekkö vapaapäivän kaipuuta vai yleisesti ottaen päivän fiilis se. Silti sitä vain taottiin. Jotain uutta onneksi! Tehtiin (tai yritettiin) saranoita, aloitettiin raudan leikkaamisella ja kuvioinnilla. Alkuun pääsi, huomenna jatkuu.
Ei sillä, on tämä sen verran ainutlaatuista oppia ja kokemusta ettei parane valittaa vaan yrittää hyvillä mielin mennä loppuviikko.
Kun joskus illalla oli saanut syötyä ja noet pestyä itsestä käytiin tsekkaamassa tuossa meidän lähellä oleva taidegalleria. Meetfactory.(ensiksi tuli luettua paikan nimi väärin meatfactoryksi, kummastutti hiukan nuo autot etuovien lähellä, että mikäs lihatehdas tämä on. Tarkemmin luettuna ja asiaa sittemmin selvitettynä selvisi homman nimi..) hienot oli tilat sisältä mutta enemmän taidetta taisi olla kuitenkin graffiteissa matkanvarrella....

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Run right back

Unta ei tänä iltana tarvitse houkutella.. On sen verran väsynyt olo. Onneksi aamulla saa nukkua hiukan pidempään kuin eilen ja tänään..
Aamulla taas lähtö markkinoille tai perinnepäiville (ei ole oikein selvyyttä mikä se loppujen lopuksi on). Vähän mietitytti tuleeko mentyä oikeaan aikaan kun oli yöllä kellojen eteenpäin siirto.. Hyvissä ajoin oltiin, ehdittiin jopa juoda kahvit koululla! Mukana oli tänäänkin meidän matkan aikaisemmasta koulusta tuttuja oppilaita ja opettajia. Sympaattista porukkaa!
Aurinkoa kyllä piisasi tänäänkin, ainoa vaan että tuuli niin että varmasti oli kaikki mahdollinen roska ahjosta silmässä... Töiden suhteen ehkä helpompi päivä kuin eilen. Alkaa luonnistua paremmin..
Illalla kauppareissulla käytiin Running sushissa syömässä.. Ihan jees, yllättävän kallis jopa Prahan hintatasoon nähden!
Viimeinen viikko edessä. Huh tuntuu ihan kuin vasta olisi tänne tullut!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Johan on markkinat

Tää päivä meni juurikin noilla markkinoilla (tai mitkä lie ?). Päivä oli pitkä kuin mikä, etenkin kun lähtö oli puoli kasi ja paluu viiden jälkeen. (onneksi välissä oli kuitenkin suht pitkä ruoka ja kahvitauko lähellä olevassa ravintolassa).
Koko tapahtuma oli sellaisella perinnepihalla jossa oli vanhoja rakennuksia ja vanhaa aikaa henkivä pihapiiri. Edellisviikkojen koulusta oli tullut myös porukkaa intarsia ja puunkaiverrus töiden kanssa. Meille oli onneksi laitettu piste ulos. Oli kyllä yllättävän mukava päivä vaikka se etukäteen aikalailla jännitti( ja aluksi oman työn seurattavana oleminen häiritsi.) Ehkä tuolla auringonpaisteella ja puissa jo näkyvillä hiirenkorvilla oli pieni vaikutus asiaan :) aika meni nopeasti kun iltapäivän puolella (kofeiinitasapainon ollessa kunnossa) alkoi hommatkin luistaa.
Huomenna sama jatkuu. Lepopäivä olisi kyllä ollut omiaan. Mutta ehtiihän sitä myöhemmin....

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Laittelin äsken kameralta kuvia tänne ja jokin tekninen vika kävi eikä niitä täällä näy (ei tosin hätää, tallessa ovat muistikortilla!)...
Kouluun tuli mentyä kahdeksan pintaan ja lähdettyä kolmen maissa pois. On ollut aika tiukka viikko takana ja jatkuu vaan. Alkaa tämäkin tyttö jo väsyä...
Välillä on kyllä pakko miettiä mihin sitä oman nokkansa aina saa tungettua.. Tulevat kaksi päivää pelottaa jo aikamoisesti (jep, sunnuntaina tiedossa myös noille markkinoille meno..).
Koulussa ns tiimityönä takomista ja ahjohitsausta. Jälkimmäinen tuotti pieniä vaikeiksia mutta joku päivä ehkä se on hallussa.. Myöskään lehtien kanssa riehumisesta en päässyt eroon..
Illalla yritin käydä eräässä museossa mutta sepä olikin kiinni. Jää ensi viikolle mukavasti paikkoja käytäväksi ja tehtäväksi!
Pikselimössökuvia koulusta ja ahkeran koululaisen kuva alla heheh. Minulla alkaa nyt valmistautuminen huomiseen nöyryytykseen....

torstai 22. maaliskuuta 2012

Jännää!

Nähtävästi miullekkin tuli lähtö lauantaina Prahan ulkopuolella pidettäville (keskiaika?) messuille.. Saa nähdä mitä siitä tulee. Ymmärsin, että myös minun olisi tarkoitus takoa siellä, lehtiä, ylläripylläri.. Apua, luulin että olisi tullut lähdettyä vain kuvailemaan sinne tai muuta... (alunperin siis Joria pyydettiin sinne takomaan hevosenkenkiä ja muita juttuja ihmisille annettavaksi.)
Tänään koulussa oli vaan muutama oppilas plus opettajia. En oikein tiedä missä muilla oli tunnit, vai oliko niitä ollenkaan! Oli ihan mukava toisaalta kun pystyi keskittymään rauhassa siihen mitä teki. Huh jännittää tuo lauantai aika paljon (ja mietityttää onko minusta sinne lähtijäksi tai lähinnä siellä tekijäksi..).
Ilta meni jumittaessa ja kaupoissa.. Hups..

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Skillssiä ja sen puutetta..

Eilisen kuvasaldo oli nolla, tänään meinasin laittaa kuvia kunnon kamerasta, mutta en jaksanut odottaa pääsyä hostellin koneelle...
Koulussa takomishommat jatkuu. Taitojen ehkä vähän epätoivoista kartuttamista, mutta ei kai sitä koskaan muuten pääse eteenpäin ellei niin tee... Teknisesti täyttä nollaa, mutta kai lehden kuvatukset malliltaan vähän on sinne päin :)
On kyllä suuri helpotus päivän keskelle kun huomattiin kahviautomaatti.. Hintaansa nähden erittäin hyvää kahvia.
Nyt kun alkaa aikaa olla enää puolitoista viikkoa olla jäljellä, yrittää vaan käydä päässä läpi kaikkia niitä asioita jotka on nähtävä tai tehtävä ennen kotiin paluuta.. Kauhean nopeasti on mennyt aika täällä loppujenlopuksi. Mutta kyllä se on ihan jees palata kotiin. Treenailujen, koulun ja kavereiden pariin :)

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Minä se vaan loruilen..

Kouluviikko käyntiin huomattavasti viileämmässä säässä kuin viikonloppuna!
Perusmaanantai alkoi kätevän nihkeästi kun kouluun mennessä huomasin että työvaatteet oli kaapissa lukkojen takana.... (koulussa näyttäisi joka viikko vaihtuvan porukka ja kaapilla johon perjantaina jätin tavarani oli jo käyttäjä, joka tällä viikolla oli tullut pajalle töihin..)
Takomista ja hiljaista nousua naulojen tekemisessä. (Ei täydellisiä tai kauhean hyviä mutta pikkuhiljaa lähempänä oikeaa muotoa)
Seuraavaksi vuorossa pienen pieniä hevosenkenkiä ilmeisesti. Meidän opettaja on kyllä erittäin mukava, jaksaa neuvoa kunnolla ja ymmärrettävästi. Tällä viikolla meillä ei ole ruokailua koulussa niin siinä muiden ruokailun aikaan hän tarjosi meille juuressmoothiet(?)! Haha selleriä ja porkkanaa ja mitä lie siinä oli. Maku oli juuri sellainen kuin voi kuvitella, vähän hasardi mutta oikein hauska välipala siihen väliin! Tuli koulussa myös tavattua koulun rehtori ensimmäistä kertaa.
Illalla tuli käytyä Palladium ostoskeskuksessa, jossa ei ollut ennen tullut käytyä.. Ihme vaikka se on ihan keskustassa ja iso kuin mikä! Onneksi kello oli siinä vaiheessa jo ties kuin paljon niin ei tullut kuin vilaistua paikka läpi.. Päivän kahvitasapaino kohdilleen Starbucksissa isolla kahvilla, jes!