tiistai 27. maaliskuuta 2012

"Dream as if you`ll live forever. Live as if you`ll die today"

Koulussa jatkui saranoiden teko. Montaa niitä ei kyllä saanut aikaiseksi kun yhden hyvän,siistin ja "täydellisen" tekoon meni tuhottomasti aikaa. Kunnon puljaamista. Ihme kyllä taisin ehkä jotenkin onnistuakin tuossa hommassa!
Ennen illan museokierrosta tuli käytyä ihan metroaseman (ja hostellin) lähellä olevassa kahvilassa välipalalla. Hassua että sinne tuli mentyä vasta nyt. Ihan yllättävän kiva paikka. Huomaa kyllä miten kuitenkin koko ajan löytyy uusia hyviä asioita vaikka täällä onkin tullut se kuukausi puörittyä ja senkin paikan ohi on tullut käveltyä monet kerrat siellä pistäytymättä.
Kahdessa museossa käytiin. Toinen taisi olla ihan perus Tšekkimuseo kaikenlaisista vempaimista ja niiden keksijöistä, toinen enemmän käsityömuseo. Oli astioita,kelloja,vaatteita,koruja. Etenkin jälkimmäinen oli käymisen arvoinen.
Käytävien paikkojen listalta sai rastittaa museoiden lisäksi myös James Deanin. Viiskytluvun henkeen sisustettu ravintola, ah. Kunnon jenkkiruokaa! Alla muutama kuva sieltä ja muita aika random kuvia.

1 kommentti: