Nyt on ollu muutamat viime päivät aika harmaita ja vähän sadetta enteileviä. Onneksi ilmeisesti on loppuviikolla luvattu aika superia säätä! Viikonlopulle plus 18 Ah että! :) ei sillä en kyllä valita tästä nykyisestäkään säästä, kun ei tarvitse talvikenkiä tai tennareita paksumpia jalkaan tunkea :)
Koulussa jatkui kaiverrushommat. Ihan mielekästä, vaikkei omalta osalta kovinkaan kaunista. Kun sain suunnilleen laatikon kuvioinnin valmiiksi (Huhhuh...) alkoi pyöreän kulhon kaiverrus. Homma jäi kesken kun puoli kolmelta lähdettiin koulusta. Katsotaan luonnostuuko tämä helpommin kuin kuvioinnit..
Illalla, päiväunien jälkeen, kävin Mustekissa vähän kiertelemässä kauppoja ja kahvilla tietenkin. Starbucksin isoisoiso kahvi, ah ihana.
Tää teksti mitä minä nyt suolan on kyllä niin pelkkää tikusta asiaa et huhhuh. Eikä taida olla kuviakaan millä korvata tekstin puutetta.. :D
Mutta pakko mainita silti vielä! Saavuttuani Mustekista ja kyllästyttyäni tähän saamattomaan kökkö olooni päätin lähteä juoksemaan (ai että tuntui kyllä erihyvältä juosta kuivilla kaduilla! Tästä se lähtee!). Noh kuitenkin ollessani jo lenkin loppupuolella ja "kotikulmilla" näin sitten kuntosali/wellness spa Holmes Placen. Pitää käydä joku päivä tsekkaamassa josko siellä olisi mahdollista käydä ilman mitään vuoden sopimuksia ja jäsenyyksiä.
wow! laadukasta tavaraa :D
VastaaPoistaHeheh :D
VastaaPoista