torstai 8. maaliskuuta 2012

Kuvaoksennus

Aamu ei meinannut oikein lähteä käyntiin millään... Auringonpaisteesta ei ollut tietoakaan vaan sää oli harmaa ja vettä tuli. Silti kouluun mentiin ja oltiin vähän jälkeen kahdeksan työpajalla. (testi kouluun oikeasta saapumisajasta meni vähän harakoille koska opettaja painotti iltapäivällä monta kertaa että huomenna yhdeksään..)
Intarsia hommat... Kirjaimellisesti maistuu puulta, onneksi ensi viikko on muuta. Hmm etenkin tänään tunsin oloni uusavuttomaksi kun käytännössä seurasin vierestä kun omaa työtä tehtiin. (tästäkin syystä odotan ensi viikon hommia että ehkä en olisi niin hukassa tälläisien pikku näpertely hommien kanssa.) Kuvaa marilynin alkuvaiheista alla. Luulen näidenkin hommien olevan ihan jees jos aikaa olisi enemmän ja ei olisi näin mämmikoura..
Koulusta päästyä käytiin hakemassa Jenny niiden hostellin läheiseltä asemalta Floralta ja tutustutettiin se metron saloihin. Käytiin meidän hostellilla syömässä ja kahvilla ja matka jatkui metrolla muzeumiin ja mustekiin.
Ah, taisin viimeistään nyt rakastua Prahaan! (suuri osa alla olevista kuvista on mustekista) Ihania rakennuksia, kahviloita, kauppoja. Luulen, että siellä tulee käytyä useamminkin.
Jossain vaiheessa jäätiin Jennyn kanssa koluamaan kauppoja kahdestaan ja ennen kotiin lähtöä käytiin vielä kahvilassa istuskelemassa. Ja aamulla taas reippaana kouluun yhdeksään, positiivisin ajatuksin.

2 kommenttia:

  1. ihan hienohan tuo on vaikka onki vähän palasina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh noo melkoisen tuskan ja näpertelyn takana tuokin oli jo, ehkä lopputulos oli parempi kuin mikä se fiilis sitä tehdessä :)

      Poista